Tappara Juniorit

Tappara Juniorit

Tappara Juniorit

Uutiset

Tappara ry keskeyttää juniorijoukkueiden ja taitoluistelun tapahtumat maaliskuun ajaksi.


13.03.2020
Tappara ry keskeyttää juniorijoukkueiden ja taitoluistelun tapahtumat maaliskuun ajaksi.

 

Tappara ry on päättänyt keskeyttää juniorijääkiekkojoukkueiden, yksinluistelijoiden ja muodostelmaluistelijoiden harjoitukset, harjoitusottelut ja muut joukkuetapahtumat maaliskuun ajaksi.

 

Toimenpiteellä pyritään ehkäisemään koronaviruksen leviämistä. Tilannetta seurataan aktiivisesti ja mahdollisista muutoksista ja lisätoimenpiteistä tiedotetaan tarpeen vaatiessa. Myös osallistuminen muiden seurojen järjestämiin turnauksiin tai pelitapahtumiin keskeytetään maaliskuun ajaksi. Kaikki seuran maaliskuun jäävuorot on peruttu, eli omatoiminen harjoittelu tai pelihöntsyt eivät ole mahdollisia seuran vuoroilla.

Pelaajille ja luistelijoille ollaan toimittamassa ohjeet omatoimiseen harjoitteluun keskeytyksen ajaksi. Muun muassa maksuihin liittyvistä asioista tiedotetaan myöhemmin lisää.

 

Myös luistelu- ja kiekkokoulutoiminta on päätetty kevään 2020 osalta. Luistelu- ja kiekkokoululaisille on lähetetty tiedote  peruuntuneita tunteja koskevista maksuhyvityksistä.

 


Takaisin uutisiin