Tappara juniorit ja K-Citymarket Turtola mukaan K-ryhmän LIIKE ON LÄÄKE -hankkeeseen ​​​​​​​

Tappara ja K-Citymarket Turtola ovat sopineet pitkän yhteistyön jatkamisesta. Nyt yhteistyö on myös osa uutta LIIKE ON LÄÄKE -hanketta, joka on K-ryhmän sekä eri lajilittojen ja jääkiekkoseurojen yhteinen hanke lasten ja nuorten liikuttamiseksi.

Tapparan puheejohtaja Markku Mattila ja kauppias Marko Vainikainen

K-Citymarket Turtolan kauppiaat Marko ja Kati Vainikainen ovat tukeneet Tapparan juniorijääkiekko- ja taitoluistelutoimintaa jo viidentoista vuoden ajan. Yhteistyön pohjana on alusta asti ollut kauppiaiden vuonna 2009 käynnistämä sponsorointikampanja. Tapparalaiset ja heidän perheensä ovat voineet K-Plussa-korttiostoilla tukea Tapparan juniorikiekko- ja taitoluistelutoimintaa. K-Citymarket Turtola on ollut tuttu näky jääkiekkojunioreiden seura-asuissa ja tulevalla kaudella 24–25 myös joukkueiden pelipaidoissa. Viisitoistavuotista yhteistyötä juhlistetaan myöhemmin syksyllä.
Turtolan K-Citymarket tarjoaa jatkossakin mahdollisuuden tukea Tapparan toimintaa. Kun rekisteröi K-Plussa-kortin Tapparalle, kaikista elintarvikeostoista kertyy provisio Tapparan juniorijääkiekko- tai taitoluistelutoimintaan. Seuran eduksi kertyvät hyvitteet ovat extraa. K-Plussa-kortin haltija saa itselleen kaikki tavalliset K-Plussa-asiakkaan edut, kuten K-Plussa-tarjoukset ja K-Plussa-pisteet aivan niin kuin ennenkin. Kortin voi rekisteröidä helposti verkossa.

Uutta yhteistyössä on LIIKE ON LÄÄKE -hanke

​​​​​​​
Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi. Nyt Tappara liittyykin yhdessä K-Citymarket Turtolan kanssa valtakunnalliseen LIIKE ON LÄÄKE -hankkeeseen. Hankkeessa on mukana muitakin jääkiekkoseuroja ympäri maan. Yhteisenä tavoitteena on varmistaa, että mahdollisimman monella nuorella olisi liikunnallinen harrastus aina aikuisikään asti.
”Olemme jo pitkään tukeneet tamperelaista junioriurheilua yli lajirajojen. LIIKE ON LÄÄKE -hanke on erinomainen lisä yhteistyöhömme ja innostaa lapsia sekä nuoria liikkeelle. Olen erittäin tyytyväinen, että edistämme liikkumista nyt yhteisenä rintamana”, kommentoi K-Citymarket Turtolan kauppias Marko Vainikainen.
Myös Tapparan seuraväki on täysillä mukana.
”Olemme erittäin iloisia, että pitkäaikainen yhteistyö jatkuu ja seuramme pääsee mukaan tähän tärkeään valtakunnalliseen hankkeeseen”, kommentoi Tappara ry:n puheenjohtaja Markku Mattila.


Tappara valjastaa rivistöstään Liike on lääke -ikäluokat, joissa tutkimusten mukaan harrastamisen lopettaminen on korkeinta. Näitä ikäluokkia tuetaan sisällöillä ja kauden aikana hanke näkyy joukkueiden ottelutapahtumissa ja erillisissä tempauksissa.
Hanke rakentaa uudenlaista lähestymistä lasten ja nuorten liikkumiseen siten, että se kannustaa kaikenlaiseen liikkumiseen.
”Liike on lääke parempaan elämään. Haluamme osoittaa, mitä kaikkea hyvää liikunta tuo lapsille ja nuorille ja luoda näin positiivista muutosta, joka vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiin nyt ja huomenna. Kun maalina on terveempi Suomi, peli pitää avata siellä, missä se muutos on mahdollista tehdä eli lasten ja nuorten keskuudessa. Me K-ryhmässä tunnemme suomalaisten arjen ja haluamme tukea sitä, lajiliitot ja seurat puolestaan tuntevat lasten ja nuorten liikkumisen ja liikuttamisen”, kertoo K-ryhmän viestintäjohtaja Karoliina Partanen.

JVG laittaa jalat liikkeelle LIIKE -biisillä
Eri urheilulajien lisäksi JVG on K-ryhmän yhteistyökumppanina innostamassa lapsia liikkumaan. JVG teki hanketta varten uuden LIIKE-nimisen biisin, joka sai inspiraationsa Liike on lääke -hitistä. Uusi kampanjabiisi on tarkoitettu kaikenlaiseen käyttöön liikkumisen ympärillä.
”Liikkuminen ja urheilu ovat olleet isossa roolissa läpi meidän molempien elämän. Keikkamatkoillakin sporttaamme aina kun on mahdollista. Haluamme olla liikkumisen sanansaattajia yhdessä K-ryhmän ja lajiliittojen kanssa. Tulkaa haastaa!” innostavat JVG:n Jare Brand ja Ville Galle.


K-Citymarket Turtola tarjoaa mahdollisuuden tukea Tapparan toimintaa konkreettisesti ja helposti. Rekisteröimällä K-plussakortin Tapparalle, kertyy kaikista elintarvikeostoista provisio Tapparan juniorijääkiekko- tai taitoluistelutoimintaan.

Seuran eduksi kertyvät hyvitteet ovat extraa. K-plussa-kortin haltija saa itselleen kaikki normaalit K-plussa-asiakkaan edut, kuten K-plussa-tarjoukset ja K-plussa-pisteet aivan niin kuin ennenkin.

Korttinsa voi rekisteröidä kuka tahansa Tapparan juniorijääkiekko- ja taitoluistelutoimintaa kannattava henkilö. Korttia rekisteröidessä voi valita kohdistaako tukensa juniorikiekko- vai taitoluistelutoimintaan. Mikäli perheessä on useita K-plussakortteja, riittää kun yksi perheenjäsenistä rekisteröi korttinsa. Rekisteröinnin yhteydessä kysytään sponsorointitunnus.

Sponsorointitunnus juniorikiekko: SP0092
Sponsorointitunnus taitoluistelu: SP0091

Tästä rekisteröintiin