Leijona-kiekkokoulu syksyllä 2021


Ilmoittaudu mukaan nyt!
​​​​​​​

Tapparan Leijona-kiekkokoulussa toimitaan ja harjoitellaan ryhmissä niin, että luistelua aloittelevista lapsista muodostetaan kaukaloon oma ryhmä, ja luistelua jonkin verran jo hallitsevista lapsista toinen ryhmä, ja jääkiekon harjoittelijoista kolmas ryhmä.

Mukaan jäälle voi tulla tutun aikuisen kanssa, tai yksin. Ryhmien koot pidetään kohtuullisen kokoisina, jolloin jokainen kiekkokoululainen saa osakseen mahdollisimman paljon huomiota ja henkilökohtaista ohjausta koulutetuilta ammattiohjaajilta.

Huomio! Tappara on vakuuttanut kiekkokoulujen lapsiosllistujat. Lapsen mukana jäällä oleva aikuinen on kaukalossa omalla vastuullaan, tai oman vakuutuksensa suojassa.

Oppiminen tapahtuu pääasiassa leikkien, temppuratojen ja pelien avulla. Taitojen karttuessa jäälle lisätään lajiharjoituksia säilyttäen pelit ja leikit toiminnan keskiössä koko ajan.

Aloittelevien alueella tarvittavat varusteet ovat luistimet ja kypärä. Kahdella muulla kaukalon alueella varusteiksi tarvitaan luistimet, maila, ristikkokypärä ja pelihanskat. Jääkiekon harjoittelualueella suositellaan myös muita jääkiekkovarusteita. Kiekkokoulun ohjaajat antavat tarvittaessa neuvoja ja ohjeita varusteiden hankinnassa.


Kiekkokoulutunteja pidetään Tampereen jäähalleissa seuraavasti:

TORSTAI HERVANTA KLO 17:45-18:45
PERJANTAI TESOMA KLO 17:45-18:45
LAUANTAI KAUKAJÄRVI (SENTTERI) KLO 9:00-10:00
SUNNUNTAI HAKAMETSÄ KLO 9:15-10:15
SUNNUNTAI TESOMA KLO 12:05-12:45


Koulut käynnistyvät torstaina 9.9.2021 ja viimeinen tunti pidetään sunnuntaina 19.12.2021.


Kerran vai kaksi viikossa?

Kiekkokoulun osallistujilla on mahdollisuus valita tuntivaihtoehdoista yksi tai kaksi viikkotuntia. Ilmoittautumislomakkeella kysytään mille tunneille lapsi osallistuu.

Hinnat:

Kerran viikossa eur 121,00
Kaksi kertaa viikossa eur 174,00

Maksuton tutustuminen kahden kerran ajan

Jos jostain syystä lapsi ei viihdy kiekkokoulussa, niin palautamme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Osallistumismaksu palautetaan kun paikan peruuttamisesta ilmoitetaan viimeistään toisen koulutunnin jälkeen. Mikäli lapsi osallistuu 3. tunnille ei maksua palauteta.

​​​​​​​LISÄTIETOJA TARVITTAESSA:

Kiekkokouluvastaava Ville Nieminen

ville.nieminen@tappara.fi tai 040 7317235
​​​​​​​